Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät selvässä nousussa vuonna 2023
Puutiaisaivotulehdus (TBE) on kasvava terveysuhka Suomessa, jossa tapausmäärät ovat olleet kasvussa viime vuosina. Vuonna 2023 ilmoitettiin 160 tapausta, mikä on 37 tapausta enemmän kuin THL raportoi viime vuonna. Tautitapaus määrä on ennätys, vaikka vuoden 2023 seurantakausi on poikkeuksellisesti vain yhdeksän kuukautta ensimmäistä kertaa. Normaalisti seurantakausi on ollut aina kalenterivuoden kestoinen.
Vuosien 2019–2023 seurantakausien perusteella puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on ollut korkein rannikkoseutujen kunnissa Kustavissa ja Paraisilla sekä Ahvenanmaalla. Näillä alueilla korkea riski taudille on ollut tiedossa jo pitkään. THL:n tutkijan mukaan suurin osa tartunnoista on todettu henkilöillä, jolla ei ole ollut rokotusta TBE-puutiaisvokuumetta vastaan.
Uusia alueita mukaan TBE-rokotusohjelmaan
Kansallinen rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee tänä vuonna useilla alueilla. Mukaan tulevat Tohmajärven kunta, Lappeenrantaan Kuusimäki-Lavola, Raaseporiin Bromarv sekä Helsingin Karhusaari. Tämän lisäksi Kemissä alue laajenee entisestään.
Tarkemmat postinumerot uusista postinumeroista punkkirokotuksen (TBE-rokote) osalta
Helsingin Karhusaari (00890)
Tohmajärven kunta (82600)
Kuusimäki-Lavola (53810)
Raasepori Bromarv (10570)
Takajärvi-Haukkari (94700),
Pikku Berliini-Hepola (94830)
Veitsiluoto (94800)
Ajos (94900)
Peurasaari (94720)
Kansallisen rokotusohjelman laajentumisen myötä TBE-rokotuksia jatketaan useilla alueilla Suomessa. Rokotusohjelma kattaa Ahvenanmaan, Paraiset, Simon, Kemin eteläiset kaupunginosat, Kotkan saariston, Espoon suvisaariston, Lappeenrannan Sammonlahden, Raahen edustan Preiskarin saaren, Kustavin, Sipoon saariston ja Lohjan tietyt alueet sekä Kirkkonummen Luoman ja Masalan.
Rokotuksiin ovat oikeutettuja alueiden vakituiset asukkaan ja pitkäaikaiset loma-asukkaat. Perussarjan jälkeen tarvittavat tehosteannokset eivät toistaiseksi kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan vaan ovat omakustanteisia. Ensimmäistä tehostetta suositellaan kolmen vuoden kuluttua perussarjasta.
Lue lisää punkkirokotteesta (TBE-rokote): https://rokotenyt.fi/punkkirokote/
Rokottautuminen puutiaisvokuumetulehdusta vastaan
Rokottautuminen on keskeinen toimenpide suojautuessa puutiaisaivotulehdukselta. On tärkeää tiedostaa, että vaikka rokote tunnetaankin nimellä punkkirokote, se ei estä punkkien tarttumista ihoon eikä suojaa muiden punkkien levittämien tautien, kuten borrelioosin, varalta. Sen sijaan se tarjoaa suojan nimenomaan puutiaisaivotulehdukseen. Rokotussarja koostuu kolmesta annoksesta, joiden antoväli on tarkasti määritelty. Ensimmäisen ja toisen annoksen välillä on lyhyempi aika, ja kolmannen annoksen jälkeen seuraa tehosteannoksia tietyin väliajoin, jotka vaihtelevat iän mukaan.