
Punkkirokote ilman ajanvarausta
Punkkirokote eli TBE-rokote
Punkkirokote suojaa puutiaisten eli punkkien levittämältä puutiaisaivokuumeelta. Punkit levittävät kahta vaarallista tautia: TBE:tä eli puutiaisaivokuumetta (tick-borne encephalitis, TBE) sekä borrelioosia eli lymen tautia. Punkkeja esiintyy lähes kaikkialla Suomessa aina aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Punkit liikkuvatkin aina, kun vuorokauden keskilämpötila nousee +5 asteeseen, jonka johdosta varsinkin Etelä-Suomen lauhojen talvien aikaan punkit ovat aktiivisia suurimman osan vuodesta.
Punkkirokotteella (TBE-rokote) suoja puutiaisaivotulehdusta vastaan
TBE:hen ei ole parantavaa hoitoa, mutta sitä vastaan on olemassa rokote. Rokote onkin tehokkain tapa tuojautua puutiaisaivokuumetta vastaan. TBE-rokotteesta käytetään usein nimitystä punkkirokote. On silti hyvä muistaa, että punkkirokote ei suojaa punkeilta, eikä estä punkkia tarttumasta ihoon. Rokote antaa suojan vain puutiaisten levittämään puutiaisaivotulehdukseen.
Rokotussarjaan kuuluu kolme rokotusta. Ensimmäinen otetaan valittuna päivänä, toinen annos annetaan 2-4 viikkoa ensimmäisen rokotuksen jälkeen ja kolmas annos 5–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta. Tämän jälkeen ensimmäinen tehosteannos (4.annos) otetaan kolmen vuoden kuluttua. Tämän jälkeen suoja jatkuu, kunhan muistat tehostaa TBE-rokotetta suositusten mukaisesti:
– alle 50-vuotiaana tehosteen saaneelle seuraava tehoste 10 vuoden kuluttua
– 50–60-vuotiaana tehosteen saaneelle annetaan tehosteet 5 vuoden välein
– yli 60-vuotiaana tehosteen saaneelle annetaan seuraavat tehosteet 3 vuoden välein
TBE-rokotteen teho
Ensimmäisen TBE-rokotteen antama suoja on noin 40–50 %, toinen rokoteannos nostaa suojatehon jo 97–98 %. Kolmannen rokotteen saanut vakiinnuttaa suojatehon kolmeksi vuodeksi (n.98%), jonka jälkeen suojatehon ylläpitäminen edellyttää tehosteannoksia ylläolevan aikataulun mukaisesti.
Puutiaisaivotulehdustapaukset jatkuvassa kasvussa
Puutiaisaivotulehdustapaukset ovat Suomessa jatkuvassa kasvussa. Puutiaisaivotulehdusta todettiin vuonna 2024 selkeästi enemmän kuin vuonna 2023. Tapaukset ovatkin kasvaneet vuosittain. THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 200 puutiaisaivotulehdustapausta tarkastelujakson 1.10.2023-30.9.2024 aikana.
Eniten TBE-tapauksia todettiin heinäkuussa. Vuonna 2023 tapauksia ilmoitettiin 160, vuonna 2022 tapauksia oli 124 ja vuonna 2021 tapauksia oli 148 ja sitä aiempina vuosina alle 100. Puutiaisaivotulehdukseen sairastuneet olivat 2–89-vuotiaita, keskiarvoikä oli 53 (mediaani 57 vuotta). Puutiaisaivotulehdukseen sairastuneet olivat 2–89-vuotiaita, keskiarvoikä oli 53 (mediaani 57 vuotta).
Puutiaisaivotulehdustartuntojen nousevaan trendiin vaikuttaa useampi eri tekijä, kuten TBE-tietoisuuden parantuminen sekä ympäristön- ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset punkkien elinolosuhteisiin. Punkit liikkuvatkin aina, kun vuorokauden keskilämpötila nousee +5 asteeseen, jonka johdosta varsinkin Etelä-Suomen lauhojen talvien aikaan punkit ovat aktiivisia suurimman osan vuodesta.
Suomessa puutiaisaivotulehduksen riskialueet rajoittuvat pääasiallisesti rannikkoseuduille ja muiden suurempien vesistöjen läheisyyteen.
TBE-tapaukset Suomessa 2005-2024
TBE-tapaukset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntyneet. Vuonna 2024 mitattiin historian suurimmat TBE-lukemat, jolloin THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 200 puutiaisaivotulehdustapausta.
Kenen tulisi ottaa rokote?
Punkkeja esiintyy yhä laajemmilla alueilla Suomessa. Lisäksi läheisissä matkakohteissa, kuten Virossa ja muissa Baltian maissa sekä useissa Keski-Euroopan maissa on kohonnut riski altistua TBE-virukselle. Punkkirokote antaa suojaa punkkien eli puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta vastaan. Tautia kutsutaan myös puutiaisaivokuumeeksi.
Suomessa punkkeja on tavattu lähes koko maassa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Eniten punkkeja on rannikkoalueilla ja saaristossa. Punkkirokote tulisi ottaa erityisesti jos oleskelee ja liikkuu jatkuvasti puutiaisaivokuumeen riskialueilla. Myös aktiivisesti luonnossa liikkuvien ja kotieläinten omistajien tulisi harkita punkkirokotteen ottamista. Luonnossa liikkujien lisäksi eri harrastuksiin liittyy vaihtelevia riskejä altistua punkeille. Tällaisia ovat esimerkiksi kaikki luonnossa tapahtuva harrastustoiminta, kuten marjastus, sienestys, patikointi, metsästys ja golfaus.
Rokotusaikataulu
Perusrokotussarja:
1 rokotus | valittuna päivänä, (aikataulumme) |
2 rokotus | 2–4 viikon päästä ensimmäisestä |
3 rokotus | 5–12 kk päästä toisesta |
Tehosteaikataulu:
1 tehoste | 3 vuoden päästä kolmannesta |
seuraavat tehosteannokset | 3–10 vuoden välein |
Mikä on puutiaisaivotulehdus?
Puutiaisaivotulehdus tai puutiaisaivokuume on flaviviruksiin kuuluvan TBE-viruksen aiheuttama aivotulehdus. Punkit levittävät myös borrelioosia eli Lymen tautia, joka on eri sairaus kuin puutiaisaivotulehdus. Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta. TBE-virus leviää punkin pureman välityksellä ja tarttuu muutamassa minuutissa punkin syljestä jo pureman alkuvaiheessa. Myös punkkien nymfit ja toukat voivat levittää virusta, eikä niiden puremaa yleensä havaita.
Mitkä ovat puutiaisaivotulehduksen oireet?
Puutiaisaivotulehduksen oireita ilmenee vain 10‒30 prosentilla tartunnan saaneista. Aika puremasta ensimmäisiin oireisiin voi vaihdella 4‒28 vuorokauden välillä. Puutiaisaivotulehdus on taudinkuvaltaan kaksivaiheinen ja yleensä noin viikon kuluttua puremasta potilaalla esiintyy kuumeilua, epämääräistä pahaa oloa ja sairauden tunnetta. Tämä vaihe kestää yleensä noin 4‒7 päivää. Valtaosa infektioista päättyy tähän. Noin viikon (3–21 vuorokauden) kuumeettoman jakson jälkeen 20‒30 prosenttia sairastuneista saa varsinaisen aivotulehduksen. Aivotulehdusjakson oireita ovat kuume, päänsärky, niskajäykkyys, valonarkuus, pahoinvointi ja mahdolliset neurologiset oireet, kuten tajunnanhäiriöt, kouristukset tai halvausoireet.
Lähde: (THL, THL, THL, THL, Rokotesuoja.fi)
Usein kysytyt kysymykset
Ajankohtaiset uutiset

Puutiaisaivotulehdus (TBE) – nyt on aika ottaa TBE-punkkirokote!
Puutiaisaivotulehdus on viruksen aiheuttama aivotulehdus, joka leviää ihmisiin punkkien puremien kautta.
Lue lisää
Punkit aktivoituvat keväällä – onko rokotuksesi ajan tasalla?
Kevään ensimmäiset lämpimät päivät houkuttelevat ulkoilemaan, mutta samalla myös punkit heräävät talvilevostaan.
Lue lisää
RokoteNytin Bulevardin Rokoteklinikka viettää ensimmäistä vuosipäivää!
Bulevardin RokoteNyt rokoteklinikka juhlii ensimmäistä vuottaan Helsingin terveyspalveluiden kentällä.
Lue lisää