Mongolia rokotukset
Aasiaan matkaavan on huolehdittava, että yleisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat kunnossa:
Tetanus (jäykkäkouristus-, kurkkumätä- hinkuyskärokote)
MPR (tuhkarokko-, sikotauti-, vihurirokkorokote)
koronarokote (COVID-19)
Lisäksi matkaa varten saattaa olla hyvä hankkia muita rokotuksia. Humioithan matkaa suunniteltaessa, että osaan maista tarvitaan rokotuksia maahanpääsyyn. Näistä löytyy lisätietoa matkailijan rokotusoppaasta.
Mongoliaan suositeltavia muita rokotuksia:
Jos haluaa syödä muitakin, kuin turvallisiksi katsottuja ruoka-aineita, on suositeltavaa ottaa A-hepatiittirokote. B-hepatiitin voi saada veren ja verituotteiden välityksellä sekä suojaamattomassa seksikontaktissa.
Rokotusta voidaan harkita, jos matkan kesto on yli neljä viikkoa turistialueen ulkopuolelle. Kyläilymatkailijoilla on suurentunut riski saada tauti.
Yleisesti maassa on kohtalainen TBE:n riski. Merkittävä riski on kuitenkin Bulganin, Hövsgölin, Selengen, Orkhon, Ulan Batorin ja Darkhan-Uulin alueilla. Pitkään TBE:n esiintymisalueella oleskelevat tai alueelle työskentelemään lähtevät ja paljon luonnossa liikkuvat voivat hyötyä rokotteen ottamisesta.